Tampereen yliopisto on mukana METECH-hankkeessa, joka kehittää entistä tarkempia mittausmenetelmiä energia-, liikenne- ja työkonesektorin päästöjen todentamiseen. Yliopiston tutkijoiden työ keskittyy pienten hiukkasten mittaamiseen sekä mittausmenetelmien yhdenmukaisuuden kehittämiseen muun muassa päästöjen laboratoriomittausten ja todellisten ilmakehäolosuhteiden välillä.
Kunnianhimoiset tavoitteet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja ilmanlaadun parantamiseksi ovat arkea energia-alalla, meriliikenteessä, ilmailussa ja työkoneiden kehittelyssä. Uudet moottorit, polttoaineet ja pakokaasujen jälkikäsittelytekniikat tuottavat vähemmän päästöjä, mutta niiden tarkka mittaaminen on haastavaa.
METECH-hanke kehittää tarkkoja päästömittausmenetelmiä, joilla voidaan luotettavasti mitata ilmanlaadun ja ilmaston kannalta haitallisia kaasumaisia ja hiukkasmaisia epäpuhtauksia. Kehitettävien päästömittausten on toimittava haastavissa kenttäolosuhteissa laboratorioiden lisäksi.
Tampereen yliopiston aerosolifysiikan laboratorion tutkijat keskittyvät hankkeessa erityisesti hiukkaspäästöjen mittausmenetelmiin.
– Erityisenä tutkimuskohteena tutkijoillamme on pienten hiukkasten mittaaminen. Tähän liittyy vahvasti kaasu-hiukkasmuuntuman merkityksen ymmärtäminen sekä sekundäärisen hiukkasmuodostuksen ilmiöt, sanoo Aerosolifysiikan laboratorion johtaja, professori Topi Rönkkö Tampereen yliopistosta.
Kolmevuotisen METECH-hankkeen budjetti on 1,6 miljoonaa euroa. Hanke kuuluu Wärtsilän WISE Veturi-ohjelmaan, ja sitä rahoittaa Business Finland.

