Tuesday 14.4. 2026
Oceans and Climate Change
Organizers: Tommi Juusela, John Nurmisen Säätiö
Session convenors Professor Alf Norkko, University of Helsinki and Tommi Juusela, Chair, John Nurminen Foundation opened the session. Juusela highlighted the role of the ocean in climate policy and its connections to other policy areas. The ocean appears to be gradually receiving the attention it deserves, given that it covers more than 70% of the planet. Professor Norkko raised the scientific angle of the ocean, stressing that the key point is that the ocean is not just where climate change is observed, it is a central regulator of the Earth system. It absorbs excess heat, takes up carbon, and shapes climate, weather, and the conditions for life on our blue planet. But this buffering the ocean is doing is coming at a cost.
Dr. Karina von Schuckmann from Mercator Ocean discussed the ocean’s role in the global climate system. She highlighted that every part of the ocean is affected by what the UN has termed the triple planetary crisis of climate change, biodiversity loss and pollution. There is no going back from some changes in the climate system, particularly when it comes to the ocean, and many changes are irreversible for centuries to millennia. However, some of the changes we start experiencing could be slowed and others could be stopped by limiting warming. Ocean warming is affecting today all ocean basins, particularly the North Atlantic and the Southern Ocean. Ocean warming tells us that the Earth is out of energy balance, determining current and future planetary warming. Surplus energy from a positive Earth energy imbalance, mostly in the form of heat, in the climate system determines the Earth’s heat inventory, i.e., the storage of heat in the ocean, the land, the atmosphere and cryosphere. Consequently, continuous warming of the ocean, the land, the cryosphere and the atmosphere occurs.
Professor Petteri Uotila, University of Helsinki, discussed the Atlantic Overturning Circulation (AMOC) and effects of its possible slow down. Despite discrepancies between observations and climate model predictions, the most recent studies show that the risk of the AMOC collapse even below 2°C is real. He expanded on the role of the AMOC and on the research conducted on AMOC, explaining the findings of various recent studies. As there are still many uncertainties, there is work ongoing currently to eliminate discrepancies on climate models and observations. Professor Uotila concluded that preventing the AMOC from tipping should be a legal imperative.
Dr. Norman Göbeler, University of Helsinki, discussed marine heatwaves in the context of the Baltic Sea and how they are amplifying existing environmental vulnerabilities and already existing environmental problems. The changes are rapid and non-linear, and we may not understand the full picture yet as current monitoring is not entirely up to speed and not widespread enough.
Lena Avellan, Professional Secretary, HELCOM, showcased the practical challenges of multinational environmental policy setting in the Baltic Sea context. She highlighted the importance of the science-based approach and the commitment to systemic and precautionary approach across all policy areas. Further considerations are needed on how best to make climate change information available in a format that can be taken up by various constituents and how to express, manage and create policies that address the uncertainty of the world we are living in.
We thank the audience for the lively discussion during our session. With over 100 registered attendees, it’s clear that the links between the ocean and climate change are an important topic that people are keen to better understand.
Wednesday 15.4.2026
Kansalliset lippulaivat, tulevaisuus ja vaikuttavuus
Organizers: Hanna Lappalainen, INAR University of Helsinki and Markku Kulmala, INAR University of Helsinki
ACCC Impact Week:llä järjestettiin keskiviikkona 15.4 Suomen Akatemian lippulaivojen tulevaisuus- ja vaikuutavuuskeskustelu. Paneelit nostivat esiin tarpeen vahvistaa Suomen lippulaivaohjelman pitkäjänteisyyttä, yhteistyötä ja kansainvälistä vaikuttavuutta. Keskustelujen mukaan nykyiset 14 lippulaivaa ovat kahdeksassa vuodessa rakentaneet merkittäviä tutkimus- ja innovaatioekosysteemejä, joiden vaikutukset näkyvät sekä tieteessä että yritysyhteistyössä.
Paneeleissa korostettiin, että lippulaivojen vaikuttavuus syntyy pitkällä aikavälillä. Monilla aloilla tutkimuksen tie käytännön sovelluksiin kestää vuosikymmeniä, minkä vuoksi kahdeksan vuoden rahoituskausi ei aina riitä tulosten täysimääräiseen arviointiin. Erityisesti lääketieteen, ilmaston ja teknologian aloilla pitkäjänteinen rahoitus nähtiin keskeisenä Suomen kilpailukyvylle.
Keskusteluissa painotettiin myös tutkimusinfrastruktuurien ja korkeatasoisen datan merkitystä. Ne ovat ratkaisevia sekä kansainvälisten osaajien houkuttelemisessa että uusien innovaatioiden synnyttämisessä. Lippulaivojen arvioitiin vahvistaneen Suomen näkyvyyttä Euroopassa ja toimineen uusien investointien sekä yritysyhteistyön vetureina.
Paneelien yhteinen viesti oli, että perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen vastakkainasettelu on keinotekoinen. Lippulaivojen nähtiin tarjoavan alustan, jossa tieteellinen huippuosaaminen, liiketoiminta ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus voivat kehittyä rinnakkain.
Keskusteluissa ehdotettiin myös tiiviimpää yhteistyötä lippulaivojen välillä. Yhteiset kansainväliset avaukset, EU-vaikuttaminen ja tutkijoiden välisen yhteistyön lisääminen voisivat vahvistaa Suomen asemaa globaaleissa tutkimusverkostoissa. Samalla korostettiin, että vaikuttavuuden arvioinnissa tarvitaan nykyistä laadullisempia mittareita pelkkien patentti- ja rahoituslukujen rinnalle.
ACCC Impact Weekin keskusteluihin osallistui Suomen lippulaivaohjelmien johtoa ja tutkijoita. Tilaisuuden alustajina toimivat akateemikko Markku Kulmala, ACCC lippulaivan johtaja ja Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja Kimmo Nuotio. Paneeleissa olivat mukana kaikkien kansallisten lippulaivojen edustajat muun muassa fotoniikan, tekoälyn, lääketieteen, ilmaston, koulutuksen ja kvanttiteknologian aloilta.
Climate Law
Organizers: Tuula Honkonen, UEF
This session provided an introduction to the new ACCC Impact Task “Climate Law”. Although climate law has been part of the ACCC from the beginning, its new elevated status as a specific Impact Task is likely to bring it more visibility and recognition, hopefully also leading to new collaboration initiatives.
The session was opened with a brief introduction to climate law, the main functions of the new Impact Task and the relevant work done at the UEF Law School and its Center for Climate Change, Energy and Environmental Law (CCEEL) in implementing the Task. The presentation highlighted the Impact Task’s focus on the implementation of the 2015 Paris Agreement through national, EU, transnational and international climate law, and on the high policy relevance and close collaboration with governments, civil society and international organisations.
The introduction was followed by two Doctoral Researcher presentations to give snapshots of the current research carried out within the Impact Task. First, Vivien Reh talked about the treatment of AMOC science in the international climate change and law of the sea regimes. Her research has found gaps and inadequacies, pointing out the need for an adaptive law approach. Second, Hermann Aubié presented his research on China’s shift to a synergetic climate and air quality policy. He examined whether the apparent synergy is substantive or merely performative. The analysis has revealed tensions across governance levels and lack of clarity on the translation of policies into practice. The ensuing discussion, for which there was regrettably little time, touched upon, inter alia, China’s emission profile and different policy implications.
Overall, the session was well-received by the audience and served as a useful introduction to the new Impact Task. Unfortunately, time did not allow discussion on future collaboration interests and specific information needs with the audience.
Thursday 16.4.2026
Holistic infrastructure for knowledge on land-use sector carbon sinks and emissions tracking (HIKET) and including the value of CO2 to forestry.
Organizers: Tuomo Kalliokoski, INAR University of Helsinki and Matti Vainio, INAR University of Helsinki
HIKET session focused on strengthening the knowledge base of carbon sinks to support more robust, evidence-based decision-making in the LULUCF sector.
In his opening remarks, HIKET project director, academician Markku Kulmala (UH), emphasized the importance of increasing land-based carbon sinks alongside rapid emission cuts. Moreover, he highlighted the need for a broader “Carbon+” perspective that considers the full climate impact of ecosystems, considering not only greenhouse gases but also VOCs, aerosols, cloud formation, precipitation, and albedo.
The HIKET session featured two distinguished keynote guests. Finland’s Minister of Climate and the Environment, Sari Multala, noted that the government-funded HIKET project is a strategically important initiative for developing improved tools for Finland and potentially for the EU to support more effective climate policy. Christian Holzleitner, DG Clima, European Commission, emphasized that key elements for achieving the 2040 climate targets include more flexible targets for Member States, the development of voluntary carbon markets for carbon farming and removals, and improved, more accessible monitoring systems.
HIKET Research Director Tuomo Kalliokoski (UH) highlighted that the project addresses LULUCF uncertainties in a comprehensive and policy-relevant way, with the aim of transforming scientific analysis into an operational digital infrastructure that supports decision-making, strategic risk management, and new business opportunities.
Professor Jaana Bäck (UH), in her presentation on the state of the science of forest-related greenhouse gas balances, underlined that it is not only the carbon sink that matters, but more attention should also be paid on carbon stocks and on the impact of harvests or disturbances generally. If forest carbon stocks (both living biomass and soil carbon) decline, the system shifts from a sink to a source.
Then, HIKET researchers provided deeper insights into the project’s research topics. Research Professor Aleksi Lehtonen (Natural Resources Institute Finland) highlighted that European countries show highly variable time series for carbon stock changes in dead wood, litter, and soils on forest land. When analysing the numbers, countries that apply models report carbon losses in dead wood, litter, and SOM for the latest years, while countries with repeated soil inventories typically report long-term average soil carbon changes. HIKET represents a substantial investment in improving soil carbon modelling enhancing GHG reporting not only in Finland, but also across EU Member States that have drained peatlands.
Hannakaisa Lindqvist, Greenhouse Gases Coordination Manager (FMI), highlighted that the satellite data used in the HIKET project includes atmospheric GHG observations that enable data-driven emission estimates from satellite overpasses but also land surface observations. These data improve understanding of carbon balances in regions poorly constrained by surface measurements and provide independent data to support the verification of national emissions and their reductions.
Tuula Aalto, Head of the Greenhouse Gas Modelling Research Group (FMI) presented the atmospheric inverse modelling method used in HIKET to generate independent top-down estimates of land-use sector carbon budgets and their uncertainties in Finland. The initial analyses indicate that biospheric CO₂ budgets for Finland derived from different modelling approaches using in situ and satellite data fall within similar, albeit still relatively large, uncertainty ranges.
Sampo Pihlainen (Finnish Environment Institute) and Matti Laukkanen (University of Helsinki) introduced the session “Including the value of CO2 to forestry” highlighting that
- While the emissions of CO2 from public electricity and heat production in EU-27 and in Finland have reduced considerably the emissions from biomass burning have increased and thus partly offset this positive development. The decline in carbon sinks is largely driven by forest management decisions and a lack of incentives.
- Policy instruments needed to achieve the sustainability targets for forest use were presented. The improved Forest Management (IMF) practices as one way forward, in particular through a HiiliMetso programme having two options: i) forest owners voluntarily joining the programme would be compensated for the loss resulting from postponing the upcoming clearcut (e.g., by 10–20 years), or ii) forest owners would participate in competitive bidding for the same outcome.
Overall, the way forward would be to price CO2 emissions from biobased fuels and to price or reward forest carbon sequestration or storage. HIKET could support such policies as it
- strengthens the foundation for Measurement, Reporting and Verification (MRV) required for carbon sink pricing,
- reduces uncertainties in carbon sink estimates — a critical requirement for any credible carbon pricing or certification system,
- supports EU‑level interoperability by producing high‑quality, harmonised data that fits into EU LULUCF and Carbon Removal and Carbon Farming (CRCF) framework, and
- enables plot‑ or regional‑level carbon accounting, which is essential if forest owners are to participate in future carbon markets / subsidy programmes.
The panel[1] discussed “How current and future policies in Finland and the EU deteriorate or improve forest-based impact, including LULUCF.” The following remarks were made among the panelists and the audience:
- Positive incentives are needed for carbon sequestration, in particular to forest owners, to let trees grow longer.
- To stop the decline of sinks, consider taxing CO2 emissions from peatlands.
- Even if biomass is not burned “for fun” it should be used for making long-lasting products — which need customers.
- Policy coherence is required, including new systematic ways in carrying out impact assessments. Other ecosystem aspects need also to be considered.
- Current policies in Finland attract forest industries to use biomass more than necessary and fail to address societal needs.
- Further EU guidance is needed for LULUCF regulations.
- Finland could take example of Denmark who has started taxing agricultural greenhouse gas emissions.
[1] Saara Tamminen, Prime Minister’s Office; Christian Holzleitner, DG CLIMA, European Commission; Raisa Mäkipää, Natural Resources Institute Finland, Finnish Climate Change Panel; Ahti Fagerblom, Finnish Forest Industries; Hanna Aho, Finnish Association for Nature Conservation; Sampo Pihlainen, Finnish Environment Institute and Matti Laukkanen, University of Helsinki.
Over 180 in-person participants followed session discussions. This indicates timeliness of the HIKET project for various stakeholders.
”Future Earth Suomi” National Networking Seminar Brought Together Sustainability Researchers in Finland
Organizers: Hanna Lappalainen, INAR University of Helsinki
Future Earth Suomi (FES, Future Earth Finland – Future Earth Suomi) hosted a national networking seminar at the ACCC Impact week on 16 April. The idea of the event was to brought together sustainability researchers, experts, and networks from across Finland to discuss the future of sustainable sciences, strengthen collaboration, and promote international engagement among Finnish researchers.
The seminar showcased several ongoing sustainability science activities and active national and international networks (e.g Planetary Health Alliance Europe, European Social Sciences Board , The Finnish Society for Environmental Social Science, Sustainability Transformations Doctoral Education Pilot) while exploring the need for broader coordination and stronger structures for sustainability-related actors in Finland. Networking in Finnish sustainability sciences has long been a challenge. FES wants to support networking while realistically limiting its current resources.
The invited keynote speaker was Paula Schönach, Program Director of the Strategic Research Council’s CLIMATE programme at Aalto University. She presented key findings from the CLIMATE programme and discussed what a climate-wise society of choices could look like. Research showcase presentations highlighted ongoing European Union projects: “Service co-design as boundary object: Bridging atmospheric science and climate policy in ICOS Cities project” by Idil Gaziulusoy and “Strengthening climate adaptation efforts in the European regions” by Maria Dubovik from VTT Technical Research Centre of Finland.
Ilmastonmuutos ja muut megatrendit ja niiden vaikutus tulevaisuuteemme
Luennossaan futuristi Elina Hiltunen esitteli kymmenen megatrendiä, sekä liudan niiden takana olevia tilastofaktoja. Megatrendit on esitetty liitteenä olevassa kuvassa. Futuristi Hiltusen viesti oli selvä: Ilmastonmuutos ja ekokriisi ovat tulevaisuuden kannalta suurimpia haasteita, mitä vastaan ihmiskunta joutuu taistelemaan. Ne vaikuttavat kaikkiin elämänalueisiin, muun muassa siihen mitä työtä teemme, miten matkustamme, miten asumme, mitä syömme, mihin sairastumme, mitä geopoliittisia kriisejä syntyy ja niin edelleen. Ilmastonmuutoksen torjunta ja siihen sopeutuminen on välttämätöntä. Kysymys ei ole se, että onko meillä varaa näiden tähän vaan se, onko meillä varaa olla reagoimatta näihin ihmiskuntaan vaikuttaviin supermuutoksiin.
Friday 17.4.2026
Tutkimusinfrastruktuurit ja -verkostot kestävän maankäytön suunnittelun tukena Organizers: Layla Höckerstedt (IL), Elisa Vainio (BSAG) / Ilmatieteen laitos ja Baltic Sea Action Group
Seminaarin keskeiset viestit maankäytöstä, datasta ja tutkimusinfrastruktuureista
Ilmatieteen laitoksen ja Baltic Sea Action Groupin järjestämässä seminaarissa tarkasteltiin maankäytön roolia ilmasto-, luonto- ja saastumiskriisien ratkaisemisessa sekä tutkimusinfrastruktuurien merkitystä päätöksenteon tukena. Esitysten välissä käytiin aktiivista keskustelua mm. maanomistajien päätöksenteon reunaehdoista ja kannustimista. Keskustelussa korostui, että tällä hetkellä taloudelliset kannustimet ovat vahvimmat maankäyttöpäätöksiä ohjaavat tekijät.
Maankäyttö vastaa kysymykseen siitä, mitä alueella tehdään, mutta ympäristövaikutusten kannalta ratkaisevaa on myös se, miten maata käytetään – esimerkiksi millaisia metsänkäsittely- ja viljelytoimenpiteitä toteutetaan. Maankäyttö on keskeisessä roolissa luonnonvarojen kulutuksessa, joka puolestaan on ilmastonmuutoksen, luontokadon ja saastumisen keskeinen ajuri. Näiden kriisien vahva keskinäinen kytkeytyneisyys edellyttää kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
Ekosysteemit ovat toiminnallisia kokonaisuuksia, joiden dynamiikan ja vasteiden ymmärtäminen on välttämätöntä kestävien maankäyttöratkaisujen kehittämiseksi. Prosessien tuntemus auttaa arvioimaan eri toimenpiteiden vaikutuksia pitkällä aikavälillä. Koska tavoitteita ja intressejä tarkastellaan usein erillään ja päätöksenteko on hajautunutta, on kokonaisvaikutusten arviointi hankalaa.
Maankäyttöön liittyy myös ristiriitaisia tavoitteita. Ilmastotavoitteet, biodiversiteetin turvaaminen, huoltovarmuus sekä ruoan- ja energiantuotanto asettavat maankäytölle erilaisia vaatimuksia. Samalla maanomistajien päätösvapaus on keskeinen lähtökohta, joten ratkaisujen on oltava myös oikeudenmukaisia ja toteuttamiskelpoisia käytännössä. Ristiriitojen ja synergioiden tunnistaminen mahdollistaa paremman systeemitason optimoinnin.
Ajantasainen data on välttämätöntä päätöksenteolle. Olemassa olevat tutkimusinfrastruktuurit tuottavat jatkuvasti tietoa ja mahdollistavat uusien mittausten liittämisen pitkien aikasarjojen jatkoksi. Pelkkä data ei kuitenkaan riitä: vaikuttavuus syntyy vasta, kun tieto siirtyy käytäntöön ja sitä tuotetaan yhteistyössä tiedon käyttäjien kanssa.
Seminaarin keskeisenä osana esiteltiin ajankohtaisia mittaus-, verkostoitumis- ja tutkimusinfrastruktuurihankkeita. Etelä-Pohjanmaalle on perustettu uusia mittausasemia aurinkovoimaloiden ja turvemaiden kestävän käytön tutkimiseksi. Hämeen alueelle on rakennettu metsä- ja turvemaamittauskohteita kokoava infrastruktuuri, joka toimii pilottialustana uusille maankäyttöratkaisuille ja niiden ilmastovaikutusten tarkemmalle arvioinnille. Helsingin yliopisto koordinoi jatkuvan kasvatuksen koealaverkostoa, joka tukee monitieteistä tutkimusta. Lisäksi Ilmatieteen laitoksen uusi todentamisjärjestelmä ja yhteistyö Cense Analytics Oy:n kanssa mahdollistaa peltojen lohkokohtaisen hiilitaseiden ja maaperän hiilen perusuran tarkemman arvioinnin.
Seminaarissa esiteltyjä hankkeita ja ratkaisuja voidaan hyödyntää niin kansallisessa kasvihuonekaasuinventaariossa, turvemaiden ennallistamisen ja jatkokäytön konseptoinnissa, alkutuotannon arvoketjuissa, kuin hiilimarkkinoilla ja tulosperusteisten maataloustukienkin kehittämisessä.
Puhujat:
Annalea Lohila (Professori, Helsingin yliopisto INAR ja Ilmatieteen laitos)
Iivari Kunttu (Johtava tutkijayliopettaja, Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Tech)
Kari Laasasenaho (Erityisasiantuntija, Seinäjoen ammattikorkeakoulu SEAMK)
Jussi Heinonsalo (Professori, Helsingin yliopisto)
Jari Liski (Toimialajohtaja, Ilmatieteen laitos), Jan Viljanen (CSO, Cense Analytics Oy)
Tanja Suni (Head of Exploitation and Impact, CLIC Innovation)
Ilmastonmuutoksen politiikkatoimien vaikuttavuus ja tehokkuus
Järjestäjä Matti Vainio, Työelämäprofessori, INAR Helsingin yliopisto
Puhujat
Lassi Ahlvik, Professori, Helsingin yliopisto
Valtteri Härmälä, Erityisasiantuntija, Työ- ja elinkeinoministeriö
Pekka Ripatti, Johtaja, Energiavirasto ja Työelämäprofessori, Helsingin yliopisto
Matti Vainio totesi alustuksessaan, että ilmastonmuutoksen torjunnassa tarvitaan erilaisia ja toisiaan täydentäviä politiikkatoimia: pakollisia normeja, veroja, päästökauppaa sekä vapaaehtoisia sopimuksia ja informaatio-ohjausta. Vapaaehtoisuuteen perustuvat ratkaisut eivät yleensä vähennä päästöjä, kun taas normit voivat olla vaikuttavia mutta samalla jäykkiä ja heikosti kustannustehokkaita. Taloudelliset ohjauskeinot, erityisesti päästökauppa ja hiilidioksidiverot, tarjoavat mahdollisuuden saavuttaa asetettu ympäristötavoite kustannustehokkaasti ja teknologianeutraalisti. Suomen ja EU:n päästöt ovat vähentyneet merkittävästi erityisesti EU-laajuisen päätökaupan ansiosta.
Tanskan uusi maatalouden ilmastovero on kiinnostavana esimerkki taloudelliste kannustimien soveltamisesta maatalouden päästöihin ja hiilinieluihin. Session tarkoituksena on pohtia, mitkä politiikkayhdistelmät ovat tehokkaimpia EU:n ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2040 mennessä ja miten taloudellisten ohjauskeinojen käyttöä voitaisiin vahvistaa.
Lassi Ahlvik tarkasteli Suomen ja EU:n ilmastopolitiikan keskeisiä haasteita 2030-luvulla erityisesti päästökaupan ja ilmastopolitiikan arkkitehtuurin näkökulmasta. EU:n nykyinen järjestelmä jakautuu päästökauppasektoriin (ETS1), ETS2:n ja muihin taakanjaon piiriin kuuluviin sektoreihin sekä maankäyttösektoriin (LULUCF). Näyttäsi siltä, että nykyisen politiikan jatkuessa Suomi saavuttaisi vuoden 2040 päästövähennystavoitteensa, mutta vuoden 2035 hiilineutraaliustavoite edellyttäisi lisätoimia erityisesti maankäyttösektorilla.
Teknologisten hiilinielujen ottaminen mukaan päästökauppaan voisi alentaa päästöoikeuden hintaa ja helpottaa markkinoiden niukkuutta. Tämä edellyttää pysyvien poistojen luotettavaa todentamista ja luonnonielujen erillistä turvaamista. Kansainvälisten päästövähennysyksiköiden laajamittainen käyttö heikentäisi kannustimia kotimaisiin päästövähennyksiin ja teknologisiin nieluihin.
Ahlvikin johtopäätös on, että ilmastopolitiikan tulisi nojata Suomassa ja EU:ssa vahvasti päästöjen hinnoitteluun, päästökauppajärjestelmät (ETS 1 ja 2) tulisi pitkällä aikavälillä yhdistää ja teknologiset hiilinielut ottaa mukaan järjestelmään tiukoin ehdoin. Kansainvälisiä päästövähennysyksiköitä ei tulisi liittää suoraan päästökauppaan. Samalla kansallisilla ilmastotavoitteilla ja -toimilla säilyy tärkeä rooli.
Valtteri Härmälä tarkasteli EU:n päästökaupan nykytilaa ja tulevaisuutta erityisesti vuoden 2030 jälkeisen ilmastopolitiikan näkökulmasta. EU:n vuoden 2040 tavoitteena on 90 prosentin päästövähennys, ja päästökaupan merkitys tämän tavoitteen saavuttamisessa kasvaa, kun ETS1:n päästökattoa kiristetään 2030-luvulla ja ETS2 päästökauppa astuu kokonaisuudessaan voimaan vuonna 2028.
Päästökaupan keskeisenä etu on, että se asettaa kokonaispäästöille katon ja ohjaa päästövähennykset markkinoiden avulla sinne, missä ne voidaan toteuttaa kustannustehokkaimmin. EU:n päästökauppasektorin päästöt ovat jo vähentyneet merkittävästi — Suomessa yli puolella vuodesta 2005. Tulevassa ETS1-uudistuksessa keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa ilmaisjaon ja hiilirajamekanismin tulevaisuus, markkinavakausvaranto, vaikeasti vähennettävät päästöt, teknologiset hiilinielut sekä Pariisin sopimuksen artiklan 6 mukaisten kansainvälisten päästövähennysyksiköiden mahdollinen integrointi EU:n päästökauppajärjestelmään. Samalla ETS2:n käyttöönottoon liittyy merkittäviä poliittisia ja sosiaalisia haasteita, koska liikenteen ja rakennusten polttoaineiden hinnoittelu voi kasvattaa kotitalouksien kustannuksia ja järjestelmä on osoittautunut poliittisesti herkäksi useissa jäsenmaissa.
Härmälä nosti esiin kysymyksen siitä, kuinka päästökauppaa tulisi kehittää niin, että se säilyttää kustannustehokkuutensa ja ilmastovaikuttavuutensa samalla kun järjestelmän hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus turvataan.
Pekka Ripatti tarkasteli millaisilla ohjauskeinoilla voidaan edistää uusiutuvaa ja kestävää energiaa ja miten eri keinojen tehokkuutta voidaan arvioida energian, hyvinvoinnin ja ilmastotavoitteiden näkökulmasta. Lähtökohtana on, että energia on välttämättömyyshyödyke, jonka kohtuuhintaisuus, saatavuus, toimitusvarmuus ja ympäristövaikutukset vaikuttavat hyvinvointiin. Täten politiikkatoimissa on otettava huomioon negatiivisten ulkoisvaikutusten vuoksi tapahtuva markkinoiden toimimattomuus ja kuinka tätä korjataan. Tässä keskeistä ovat ohjauskeinojen kustannukset ja tulonjakovaikutukset.
Ripatti tarkasteli informaatio-ohjausta, normeja ja kieltoja, haittaveroja, suoria tukia sekä päästökauppaa. Taloudelliset ohjauskeinot ovat yleensä tehokkaimpia, koska ne voivat ohjata tuotantoa ja kulutusta kustannustehokkaasti. Niiden (kuten muidenkin politiikkakeinojen) soveltamiseen liittyy kilpailukykyyn, tulonjakoon ja poliittiseen hyväksyttävyyteen liittyviä haasteita. Suoria tukia voidaan tarvita erityisesti tutkimukseen, innovaatioihin ja uusien teknologioiden kaupallistumiseen sekä niin sanotun muna–kana-ongelman ratkaisemiseen. Tästä on esimerkkinä tilanne, jossa puuttuva infrastruktuuri ja uuden tuotantokapasiteetin puute estävät vihreän siirtymän etenemistä. Päästökauppa yhdistää päästövähennyksen ja taloudellisen kannustimen: kokonaispäästöille asetetaan katto, mutta markkinat määrittävät päästöoikeuden hinnan ja kannustavat vähentämään päästöjä siellä, missä se on kustannustehokkainta.
Ripatin johtopäätös oli, että ohjauskeinot tulisi valita ongelman ja tavoitteen mukaan, päällekkäisyyksiä välttää ja erityisesti hyödyntää haittaveroja ja päästökauppaa tuotannon ohjauksessa, haittaveroja ja informaatio-ohjausta kulutuksessa sekä tukia tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoiminnassa.